Koitan herätellä hiljakseen blogia takaisin henkiin monen vuoden hiljaiselon jälkeen. Paljon on ehtinyt mahtua vuosiin, mutta käsityöt ovat edelleen matkassa mukana. Näin marraskuussa haluan aloittaa valoisilla kuvilla mieltä piristämään, sille on tarvetta aina!
Kymmenisen vuotta sitten neulomani paita pääsi joskus jopa kuviin. Langan laadusta tai merkistä ei havaintoja, tehty purkulangasta. Ainakin osittain, ellei täysin puuvillaa, ja kohtalaisen muhkeaa ja painavaa sellaista.
Kulutusta on ainakin kestänyt, kun sitäkin ennen paita oli käytössä edellisen vuosikymmenen (ainakin) eri mallisena paitana (ei ollut tuolloin minun neulomana).
Kulutusta on ainakin kestänyt, kun sitäkin ennen paita oli käytössä edellisen vuosikymmenen (ainakin) eri mallisena paitana (ei ollut tuolloin minun neulomana).
Edestä ja takaa.
Sattumanvarainen realistinen kesäräpsy kulissien/kuvauspaikkojen ulkopuolelta,
mitäs muutakaan kuin puikot käsissä!

































