sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Puuvillainen valkoinen pitsineule

Neuloin itselleni (taas jokunen vuosi sitten) neuleen josta tykkäsin tosi paljon. Ihan mahtava, ja jo paidan tekeminenkin oli kivaa. Vähän hörhelöinen mun "normaaliin" makuun, mutta kerrankos sitä.
Kävi sitten niin ettei paita enää sitten rinnanympäryksen kohdalta tahdo mahtua päälle, joten paitani sai uuden kodin siskoni luota. Onneksi meillä toimii tää vaatteiden kierrättäminen aika mukavasti puolin ja toisin.

Lankana muistaakseni on Novitan Kotiväki, puhtaanvalkoinen merseroitu puuvillalanka.
Tähän mulla oli ihan virallinen Novitan ohje sovellettavaksi:
Neulemallin ohje

Ohjeessa on raglanhihainen toppi, ja tein tämän tavallisin, pitkin hihoin pitsikuvion kanssa. Rintojen päällä oleva pitsikuvio on myös bongattu jostain muualta ja liitetty mukaan. Ja koska käyttämäni lana on selkeästi Puro Batikia (ohjeessa) ohuempaa, piti mallata silmukkamäärät omien mittojen ja käsilan mukaan. Toisin sanoen: ohje oli mutta en noudattanut sitä turhan tarkkaan.














2 kommenttia:

Illuusia Ihmemaassa kirjoitti...

Todella kaunis neule! :) Voisit joskus vahingossa neuloa myös jotain mun kokoista ;)

Mehukekkerit Veera kirjoitti...

oi miten kaunis neule!!

Lähetä kommentti

 

Template by Blogger Candy